Quantcast
Channel: Riuttala Old School
Viewing all articles
Browse latest Browse all 204

Melkoinen möbleeraus!

$
0
0

Mahtava auringonpaiste houkutteli viimeistelemään ja valokuvaamaan viime viikolla tekemämme möbleerauksen, joka koski eniten olohuonetta, mutta sivuvaikutuksia näkyy myös muualla.
Kävi taas niin mukavasti, että olimme molemmat miettineet television paikkaa omissa päissämme ja kun isäntä sanoi asian ääneen viime keskiviikkona, piti möbleeraus aloittaa samoin tein.
Piano muutti historiaseinineen keittiön päätyyn ja televisio muutti eteisestä tuodun senkin päälle pianon tilalle.
Saimme sohvat enemmän seurustelua suosivaan asetelmaan ja sohvaryhmään pari tuolia lisää. Julisterivistö pysyi entisellään, muuten kaikki taulutkin muuttivat mikä minnekin.
Yksi taulusuosikkini muutti pukeutumishuoneeseen, minne se istuu paremmin kuin hyvin.
Täydellinen tämä uusi kalustus ei ole vieläkään; haaveissa on saada kaksi samanlaista vanhaa laiskanlinnaa näiden Mademoiselle tuolien tilalle. Neidit ovat toki kovin kauniit tuossa, mutta eivät kaikkein optimaallisemmat sellaiseen kunnon löhöilyyn.
Toiselta sohvalta avautuu nyt uudenlainen näkymä läpi olohuoneen ja keittiön, ennen tämän "näki" vain televisio.
Tulevaisuuden täydellisessä olohuoneessa tämä vaaleanpunainen sohva on verhoiltu uudestaan petroolin sinisellä kankaalla ja vastapäisen 50-luvun vuodesohvan tilalla on mieluiten kullan- tai oliivinvihreänsävyinen käsinojallinen mummosohva. Haaveita siis riittää :)
Mutta kyllä tämä meitä miellyttää suuresti jo tällaisenaan.
Anopinkielet pääsivät ystävän löytämälle kukkapöydälle, ovat aivan täydelliset siinä! Tein alaosaan uuden nyörityksen, enkä raaski laittaa sinne ainoatakaan lehteä, koska nyöritys on minusta niin hieno.
Ollaan asutettu olohuonetta vähän yli kaksi vuotta ja voi kuinka täällä on näitä kalusteita pyöritelty! Isoimmat muutokset voit käydä kurkkaamassa näistä vanhoista postauksista, ensimmäiseksi viime kesän lookki ja tässä sitä edeltävä möbleeraus. Näitä ennenkin ja näiden välissä on ollut vaikka mitä, juttuja löytää olohuone tunnisteella.
Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, olohuoneesta muutti yksi senkki väliaikaissaarekkeeksi keittiöön ja keittiössä ollut aiempi saarekeviritelmä jäi ylimääräiseksi. Pöytä löysi nyt toistaiseksi paikkansa eteisestä, siinä se odotteli meitä melkein samoilla kohdin kun taloon tultiin ensi kertaa uusina asukkaina. Olohuoneen hyllyinä toimineet kauneimmat koulun penkit päätyivät myös eteiseen.
Tämä kuva on otettu juuri sinä tammikuisena sunnuntai-iltana kun tuotiin ensimmäinen muuttokuorma taloon. Oi kuinka pitkä matka tuosta kolmen vuoden takaisesta kuvasta onkaan tultu!


Viewing all articles
Browse latest Browse all 204

Trending Articles